top of page

Olemme luottokumppanisi, kun kehität tuotteita, palveluita tai tiloja. Räätälöimme tutkimuksen juuri tarpeeseen sopivaksi, olet sitten elintarvikkeiden tuotekehittäjä tai laadunhallinnan ammattilainen, tilasuunnittelija tai markkinointipäällikkö. Olemme apunasi kehittämistyön eri vaiheissa, ideasta lopputuotteeksi.

aistila_pitsikuvio.png

AISTILA ON AISTINVARAISEN ARVIOINNIN HUIPPUOSAAJA

 Aistin verran edellä

Korva.png

Aistila auttaa kehittämään ideaalin aistikokemuksen. Tutkimme elintarvikkeiden ja muiden kulutustuotteiden sekä tilojen aistinvaraisia ominaisuuksia.

Silmä.png

Ideaali tarkoittaa meille tuotetta tai tilaa, jonka aistiominaisuudet ovat halutulle kohderyhmälle optimaaliset.

Käsi.png

Aistilähtöinen tutkimus ja aistinvarainen arviointi ovat meille intohimo ja löydämme ratkaisut haastavimpiinkin toimeksiantoihin. Meidät tunnetaan huippuosaamisesta, läheisistä asiakassuhteista ja ”can do” -asenteesta.

Huulet.png

Tuotteiden ominaisuudet kuvailevalla menetelmällä, Valio Oy

”Hyödynsimme Aistilan asiantuntijaraatia tuotteiden aistinvaraisten erojen selvittämisessä. Tutkimuksen lähtökohtana oli hypoteesi, että raaka-ainemuutokset voivat vaikuttaa lopputuotteiden aistittavaan laatuun. Tutkimuksen perusteella saimme selvän ymmärryksen siitä, mikä oli raaka-aineiden vaikutus eri resepteissä tuotteiden ulkonäkö-, maku-, suutuntu – ja flavoriominaisuuksiin.”

 

Sari Puputti, Senior Research Scientist, Valio Oy

bottom of page