AISTIN VERRAN EDELLÄ JO VUODESTA 2013
Aistila syntyi kolmen yliopistotutkijan intohimosta aistinvaraisen arvioinnin kehittämiseen. Tarjoamme aistilähtöisiä kuluttajatutkimuksia ja valmennuksia kilpailukykyisten tuotteiden, palveluiden ja tilojen suunnittelun, kehittämisen ja kaupallistamisen tueksi.
Tutkittua tietoa mielipiteiden sijaan
Aistila nojaa vahvasti tieteelliseen tutkimukseen, käyttää uusimpia menetelmiä ja moderneimpia tutkimusalustoja. Seuraamme aktiivisesti kansainvälistä aistitutkimusta ja teemme läheistä yhteistyötä Turun yliopiston kanssa.
Meille jokainen toimeksianto on ainutlaatuinen ja haemme niihin sopivimmat – ideaalit – ratkaisut. Sellaista ongelmaa ei ole eteen tullut, jota emme pystyisi ratkaisemaan. Uusien menetelmien ja ratkaisujen etsiminen ja keksiminen on meille intohimo.
Aistilan toimintatapaa kuvaavat: huippuosaaminen, lähellä ja can do -asenne
TUTKIMUSYMPÄRISTÖT
Käytössämme on markkinoiden edistyksellisimmät arviointimenetelmät ja tutkimusympäristöt ihanteellisten aistikokemusten kehittämiseen.
Teemme tiivistä yhteistyötä Turun yliopiston kanssa.
Aistilaboratorio
Aistinvaraiseen arviointiin suunniteltu häiriötön maistotila (ISO 8589-std). Se koostuu kuudesta erillisestä kopista joissa koulutettu raati tai kuluttajat keskittyvät tuotteiden arviointiin. Tilan välittömässä läheisyydessä on suurkeittiötasoinen näytteiden valmistuskeittiö.
Aistilaboratoriomme sijaitsee Turussa, mutta tuotteiden kuluttajatestausta toteutamme viikottain myös yhteistyökumppanimme Norstat Finlandin tiloissa Helsingissä ja tutkimuskohtaisesti muissa Suomen kaupungeissa.
Flavoria® Tutkimusravintola ja -kahvila
Flavoria® tutkimusravintola, on vaihtoehto kun tuote halutaan testata tuotteen todellisessa käyttöympäristössä. Flavoriassa tuote pääsee testiin lounasravintolan linjastolle, jossa asiakas ei ostopäätöstä tehdessään tiedä että kyseessä on tutkimus.
Yritykselle tutkimus tuottaa tietoa tuotteen kohderyhmästä ja aistittavasta miellyttävyydestä. Ravintola sijaitsee Turussa ja edustaa nyt yli 600 päivittäisen asiakkaan opiskelija- ja henkilöstöravintolaa.
Aistikattila – moniaistitila
Aistikattilassa voidaan tuotearviointi viedä eri ympäristöihin. Tilan valaistusta, kuvitusta, ääntä ja tuoksua pystytään muokkaamaan halutun ympäristön aikaansaamiseksi. Esimerkiksi kotitesti ”kaverin keittiössä” onnistuu. Kuluttaja voi lämmittää, nauttia ja arvioida testattavan tuotteen keittiössä ja me pääsemme tarkkailemaan arviointia. Käytämme Aistikattilaa kun haluamme kuluttajan testaavan tuotteen mahdollisimman aidossa käyttötilanteessa ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.
Kotitestaus
Usein on tarve, että kehitetty tuote valmistetaan, syödään ja arvioidaan kotona. Tällöin pystytään luotettavammin arvioimaan tuotteen annoskokoa, pakkausta ja käytettävyyttä.
Testattavat tuotteet tarkkoine arviointiohjeineen toimitetaan kuluttajille kylmäketjun katkeamatta ja kuluttaja voi suorittaa arvioinnin omassa ympäristössään itselleen sopivana aikana.
Kenttäyhteistyö Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa
Jos yritys suunnittelee tuotteen vientiä, on tärkeää että tuote testataan kohdemaassa oletetulla kohderyhmällä.
Toteutamme tuotetestejä hallissa ja kotona usean yhteistyökumppanin kautta eri Euroopan maissa mm. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, UK:ssa ja Baltian maissa.
Onlinetutkimukset ympäri maapallon
Kun tiedonkeruu tapahtuu verkossa ilman fyysisiä tuotteita, voimme etsiä tutkimukseen relevantin otoksen ympäri maapalloa. Näin toteutamme esimerkiksi tuotteiden konseptitestausta kun etsimme uudelle tuotekonseptille mahdollista kohderyhmää.
Voimme myös toimia tiedonkerääjinä toisten tutkimuksissa. Haemme väestöä vastaavan otoksen asiakkaan haluamista maista, tarkastamme datan ja luovutamme sen asiakkaalle analysoitavaksi. Teemme yhteistyötä useiden rekisterikumppanien kanssa.
Koulutettu asiantuntijaraati
Koulutettu aistinvaraisen arvioinnin raati toimii mittalaitteena kun tarvitaan tarkka tieto tuotteiden aistittavista eroista ja niiden voimakkuuksista. Koulutettu raati rakentaa tuotteille ominaisuusprofiilit.
Ylläpidämme koulutettua raatia yhdessä Turun yliopiston kanssa. Raatilaisten aistit on testattu ja heidät on koulutettu arvioimaan erilaisilla aistinvaraisen arvioinnin menetelmillä.
Koulutettu raati paitsi tunnistaa maut, osaa myös kuvailla flavorit ja tuntumat. Koulutetun raadin kanssa tuotteisiin pääsee todella syventymään. Raati koulutetaan jokaiseen tutkimukseen erikseen. Koulutetun raadin avulla pystyy tuottamaan myös tietoa raaka-aineiden ominaisuuksista myynnin tueksi.
Kuluttajaraati
Tavoitamme kohderyhmäsi kuluttajat laajasta kuluttajaraadistamme testaamaan tuotteita paikan päällä tai kotonaan. Onlinetutkimuksien vastaajat tavoitamme koko Suomesta ja ympäri maailmaa.
Vientiä suunnittelevan yrityksen kannattaa testata tuote kohdemaassa halutulla kohderyhmällä. Toteutamme tutkimuksia hallissa ja kotona useiden yhteistyökumppaniemme kautta.
Ilmoittaudu Aistilan ja Turun yliopiston yhteiseen kuluttajarekisteriin niin pääset osaltasi vaikuttamaan sekä tulevaisuuden että nykyiseen tuote- ja palvelutarjontaan. Rekisteriselosteen löydät täältä.